Vastuullinen liiketoiminta
Glastonilla vastuullisuus on osa jokapäiväistä toimintaa. Glaston on sitoutunut noudattamaan kansallista ja kansainvälistä oikeutta, säännöksiä ja yleisesti hyväksyttyjä toimintatapoja täysimääräisesti kaikessa toiminnassaan.
Eettiset ohjeet (Code of Conduct)
Glaston on sitoutunut harjoittamaan vastuullista ja kestävää kehitystä tukevaa liiketoimintaa kaikissa liiketoimintatilanteissa ja -toimissa. Toimimalla vastuullisesti luomme samalla perustan yrityksemme pitkäkestoiselle menestykselle ja kasvulle.
Lisätietoa toimintatavastamme löytyy hallinnointiosiosta.
Ihmisoikeudet
Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Glaston on sitoutunut kunnioittamaan kaikkia YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa ja voimassa olevissa ihmisoikeussopimuksissa tunnustettuja ihmisoikeuksia. Glaston on sitoutunut toimimaan YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden (UNGP) ja OECD:n monikansallisia yrityksiä koskevien suuntaviivojen mukaisesti. Glaston kunnioittaa työntekijöiden oikeuksia ja on sitoutunut noudattamaan Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista.
Parannamme jatkuvasti ymmärrystämme ihmisoikeusvaikutuksistamme ja ryhdymme tarvittaviin toimiin havaitsemiemme vaikutusten korjaamiseksi.
Glastonin ihmisoikeuspolitiikassa (Glaston Policy for Human Rights) esitetään Glastonin sitoutuminen ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.
Vastuullinen hankinta
Glaston on sitoutunut vastuullisiin hankintakäytäntöihin, jonka osatekijöitä ovat muun muassa toimittajia koskevat vaatimukset ja auditoinnit sekä ihmisoikeuksien ja työturvallisuuden toteutuminen. Suurin osa Glastonin noin 2 000 aktiivisesta alihankkijasta toimii Euroopassa, jossa sijaitsevat yhtiön isoimmat kokoonpano- ja tuotantoyksiköt.
Vuonna 2020 Glaston julkaisi erillisen eettisen ohjeen toimittajilleen (Glaston Supplier Code of Conduct), johon yhtiö edellyttää toimittajiltaan sitoutumista. Toimittajien eettisen ohjeen kattavuutta nostettiin merkittävästi vuonna 2022. Lisäksi sitoutuminen on lisätty osaksi yhtiön ostosopimuksia.
Korruption ja lahjonnan torjunta
Glastonilla korruption ja lahjonnan torjunta sisältyy yhtiön eettiseen ohjeeseen ja aiheet käsitellään laajasti eettisten ohjeiden koulutuskokonaisuudessa.
Kiinnittäkseen erityistä huomiota lahjontaan ja korruptioon liittyviin riskeihin Glastonin hallitus hyväksyi vuonna 2020 konsernin lahjonnan ja korruption vastaisen politiikan (Anti-bribery and anti-corruption policy). Politiikan tarkoituksena on lisätä Glastonin työntekijöiden tietoisuutta korruptoituneiden maksujen riskistä, kieltää yksiselitteisesti lahjuksien maksaminen ja vastaanottaminen sekä varmistaa, että yhtiön liiketoimintaa tehdään rehellisesti, eettisten normien mukaisesti sekä korruption vastaisten lakien, sääntöjen ja määräysten mukaisesti.
Rikkomuksista ilmoittaminen ja Whistleblowing-kanava
Mahdollisista epäillyistä eettisten ohjeiden (Code of Conduct), politiikkojen tai sovellettavien lakien rikkomuksista voi ilmoittaa Glastonille useiden kanavien kautta. Glaston tutkii kaikki ilmoitukset viipymättä ja luottamuksellisesti ja ryhtyy asianmukaisiin toimiin selvityksessä havaittujen seikkojen perusteella. Prosessi on oikeudenmukainen kaikille osapuolille, eikä hyvässä uskossa ilmoituksen tehnyt henkilö joudu kostotoimien kohteeksi. Epäilyksiä voi ilmoittaa näissä kanavissa:
- Keskusteleminen suoraan linjaesihenkilön kanssa (ensisijainen kanava työntekijöille)
- Ilmoittaminen paikalliselle HR-funktiolle tai konsernin HR- tai laki -funktiolle
- Käyttämällä ulkoisesti ylläpidettyä whistleblowing-kanavaamme, joka mahdollistaa anonyymin ilmoittamisen sekä sisäisille että ulkoisille sidosryhmille. Ilmoituskanavaan pääset tästä.
Lisätietoja whistleblowing-kanavasta ja sen kautta raportoinnista löytyy englanniksi täältä.
Articles
Key takeaways from glasstec 2024
Held in late October, glasstec 2024 buzzed with energy, robotic solutions and serious discussions. Based on what we saw and heard at the event, we can outline a...
Lue lisääThe rise of thin triple insulating glass units: An industry game-changer
The push for better thermal performance in insulating glass units (IGUs) is greater than ever. For example, the 2024 Energy Star guidelines in the U.S. have set...
Lue lisääGPD 2023 Presentations – Research and development
The Glass Performance Days 2023 conference featured a wealth of cutting-edge research and development sessions. This category is dedicated to showcasing groundbreaking...
Lue lisää