Glastonin arvoketju
Glastonin päämääränä on rakentaa parempaa tulevaisuutta turvallisempien ja energiatehokkaampien lasiratkaisujen avulla. Glaston näkee kestävän kehityksen edistämisen mahdollisuutena, ja yhtiö haluaa olla mukana kehittämässä tulevaisuuden kestäviä yhteiskuntia. Lisäksi Glaston on mukana luomassa lasiteollisuuden vastuullisuuteen, kuten energiatehokkuuteen ja turvallisuuteen liittyviä standardeja ja käytäntöjä.
Tavaroiden ja palveluiden toimittajilla on tärkeä rooli Glastonin arvoketjussa. Glaston valitsee toimittajansa huolellisesti ja pyrkii pitkäaikaisiin ja hyviin suhteisiin tärkeimpien toimittajiensa kanssa. Näin varmistutaan siitä, että yhtiön kumppanit ymmärtävät ja noudattavat yhtiön vaatimuksia niin prosessien kuin tuotteidenkin suhteen. Keskeisimpiä, koneiden valmistukseen liittyviä ostettavia materiaaleja ovat esimerkiksi teräsrakenteet, sähkö- ja automaatiokomponentit, sähkökeskukset ja prosessipuhaltimet.
Yli 90 % Glastonin hankinnoista tulee EMEA-alueelta ja suurin osa Glastonin noin 2 000 aktiivisesta alihankkijasta toimii Euroopassa, jossa sijaitsevat yhtiön isoimmat kokoonpano- ja tuotantoyksiköt.
Glastonilla on tuotantoa, palveluita ja myyntipisteitä yhdeksässä maassa ja palvelee asiakkaita yli 100 maassa. Glastonin Suomen, Sveitsin ja Kiinan tehtailla tehdään koneiden kokoonpanoa, ja Saksassa koneiden valmistusta. Glastonilla on yhteensä noin 4 000 asennettua ja käytössä olevaa konelinjaa. Elinkaarimallinsa mukaisesti Glaston on aktiivisesti kehittänyt huoltopalvelujaan, sillä säännöllinet huolto lisäävät tuotteiden elinikää sekä niiden turvallisuutta.
Glastonin strategian ja arvojen ytimessä on menestyminen yhdessä asiakkaiden kanssa. Yhtiön asiakkaita ovat arkkitehtuuri-, liikenne-, näyttö- ja aurinkoenergiamarkkinoille lasia jalostavat toimijat. Suurin osa yrityksen teknologialla tuotetusta lasista toimitetaan rakennusteollisuudelle.
Glaston kehittää jatkuvasti toimintatapojaan, jotka lisäävät asiakkaiden saamaa arvoa ja parantavat heidän kokemusta.
Glaston on aktiivisesti ja monipuolisesti mukana kehittämässä toimialaansa. Yhtiö edistää lasinjalostusalan ja sen käyttämien teknologioiden kehittymistä omassa toiminnassaan ja kumppaneittensa kanssa. Glaston toimii aktiivisena jäsenenä useissa lasialaan liittyvissä komiteoissa sekä työryhmissä turvalasiin liittyvien standardien valmistelussa. Lisäksi Glaston tekee tiivistä yhteistyötä eri tutkimuslaitosten ja oppilaitosten kanssa.